Olemme avoinna arkisin sopimuksen mukaan

Klinikka

Joenkimallus on syksyllä 2018 perustettu kauneudenhoitoalan erikoisliike Joensuussa. Liike sijaitsee Penttilässä, Pielisjoen rannassa, Cederbergin aukion kulmassa. Osoitteessa Penttilänkulma 8 A LT1. 

Keskustasta päin tuleville kulku helposti jalan Ylisoutajansiltaa pitkin ja autoilijoille löytyy kiekollisia parkkipaikkoja hiekkaparkista Suursahankadulta tai Penttilänkadun varresta. Bussipysäkki myös lähellä. 

Käynti hoitolaan joenvarresta Penttilänraitin kävelytieltä. 

Yrittäjä

Hanna Nuutinen
SKY-Kosmetologi, Sairaanhoitaja

Koulutukseltani olen SKY-kosmetologi (Keuda Tuusula 2014), Sairaanhoitaja (Karelia-ammattikorkeakoulu 2023). Olen valmistunut myös parturi-kampaajaksi Pohjois-Karjalan ammattiopistosta 2011. Kampaajan työt kuitenkaan ei kuulu valikoimaani. 

 2015-2018 olin sopimusyrittäjänä, jonka jälkeen syksyllä 2018 perustin Kauneushoitola Joenkimalluksen. 2023 alkuvuodesta meistä tuli Joenkimallus Esteettisen Ihonhoidon- ja Kauneuden Klinikka. 

Minulle tärkeää työssäni on kiireettömyys ja huolellisuus. Voit olla minuun yhteydessä mikäli sinulla tulee kysyttävää ennen tai jälkeen hoitojen. 

Mikä on SKY?

Suomessa kuka tahansa voi kutsua itseään kosmetologiksi, SKY yhdistyksen jäseneksi hyväksytään vain kauneudenhoitoalan tutkinnon suorittaneet. Suomen Kosmetologien Yhdistys - Kosmetologföreningen i Finland ry on vuonna 1938 perustettu kosmetologien ja kosmetiikkaneuvojien ammatillinen yhdistys. Suomen Kosmetologien Yhdistys ry tekee ihonhoidon ammattilaisen, eli kosmetologien, kosmetiikkaneuvojien ja erikoiskosmetologien osaamista ja ammattitaitoa tunnetuksi kuluttajille ja yhteiskunnan eri toimijoille.

Mistä meidät löytää

Joenkimallus

Penttilänkulma 8 A LT1, 80220 Joensuu, käynti rannan puolelta

Instagram & Facebook @joenkimallus 

Joenkimallus

Ole hyvä ja jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä niin pian kuin voimme.